|
SUOMEN MESTARIMEKAANIKKO KUOPIOSTA
Jukka Mankinen voitti tammikuun puolivälissä Helsingissä järjestetyn valtakunnallisen Mestarimekaanikko 2011 -kilpailun.
Suomen Autoteknillinen Liitto ry järjesti kaikille autoalan ammattilaisille avoimen kilpailun jo seitsemättä kertaa.
Suomen Autoteknillinen Liitto on järjestänyt Mestarimekaanikko-kilpailuja vuodesta 1997 lähtien. Rytmitys on ollut sama Auto & Korjaamo -messujen kanssa, kun kisojen palkintojen jako on suoritettu kyseisillä messuilla.
Kilpailu jakaantui aikaisempien kertojen tapaan kahteen osioon. Alkukilpailu järjestettiin internetissä, jossa tentittiin kaikkiaan yli 70 teoriakysymystä. Oikein ja väärin vaihtoehtokysymykset käsittelivät autotekniikan lisäksi työsuojelu-, laki- ja ympäristöasioita.
Loppukilpailu kymmenhenkiselle finalistiryhmälle järjestettiin juuri remontoiduissa Helsingin tekniikanalan oppilaitoksen auto-osaston tiloissa Haagassa lauantaina 15.1.2011. Loppukilpailussa oli kaikkiaan neljä käytännön työtehtävärastia ja erillinen kirjallinen teoriaosuus. Kustakin tehtäväosiosta oli jaossa ennalta sovituin arviointiperustein 10 pistettä eli kaikkiaan jaossa oli yhteensä 50 pistettä.
Voittajaksi kilpailusta selvisi Jukka Mankinen Autohuolto Räisänen Oy:stä, Kuopiosta 46,2 pisteellä. Toiseksi sijoittui Tuomo Pyhäluoto Pörhön Autoliike Oy:stä, Raahesta 40,3 pisteellä ja kolmanneksi Matti Hautamäki KK-Autoteam Oy:stä, Laitilasta 36,7 pisteellä.
Kärkikolmikko palkittiin Auto & Korjaamo -messujen Tietovarikko-alueella 28.1.2011

|